torstai 15. maaliskuuta 2012

shopping





 Düsseldorfissa paistaa aurinko ja luvassa on shoppailuaamu ja messuiltapäivä. Täältä on löytynyt muutama ennestään meille tuntematonta mielenkiintoista muotiliikettä, joista esimerkkeinä kenkäketju Sacha sekä huippumuotiliike Jade. Sachan kengät ovat tyyliltään samantyyppisiä kuin Biancon ja Nilsonin, Jadea taas on vaikea verrata oikein mihinkään Suomessa tavattavaan liikeeseen. Täältä voit lukea hieman lisää Jaden tarjonnasta, nyt on aika lähteä keventämään hieman rahapussia!

// Düsseldorf shopping.The money lost can´t be stopped.

day 1 in shoe trade fair

Ted Baker



Päivä Düsseldorfin kenkä- ja asustemessuilla on ollu pitkä ja ihana. Jalat on kävely helliksi ja pää saatu pehmeäksi tuhansista ja taas tuhansista kengistä. Olemme Reetan kanssa tutustuneet kiinnostaviin merkkeihin sekä tavannet mielenkiintoisia ihmisiä merkkien takaa. Huomenna on kuitenkin uusi päivä ja trendin spottailu jatkuu mm. muotinäytösten parissa.

Saksa on siitä mukava maa, että englannin kielellä pärjää varsin mukavasti. Saimme tosin myös jutella suomen kielellä muutakin kuin toistemme kanssa - törmäsimme nimittäin Pertti ja Hannele Palmrothiin työn touhussa messuosastolla. Hienoa, että suomalainen laatukenkä näkyy maailmalla!

Entäs, miltä näyttää kenkämuoti a/w 12 ja s/s 13? Sen verran voin vinkata, että ainakin TÄÄLTÄ löytyy hieman esimakua tulevaa ajatellen.. Shoe collection-postaus tulee kuitenkin lähiaikoina, mistä löytyykin sitten meikäläisen lemppariteemat messulöydöistä.

// The day at GDS in Düsseldorf has been more than exciting. We have seen thousands and thousands of lovely shoes with interesting labels and people. Tomorrow we are gonna take a look at the fashion shows and walk some more. In a few days, I am gonna post a collection of my favourite shoes and themes for a/w 12 and s/s 13, so stay tuned!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

düsseldorf outfit


Ensimmäinen päivä Düsseldorfissa oli pilvinen ja viileä. Matkustaessa takkina toiminut nahkatakki sai kaverikseen karvaliivin, kun ohjelmassa oli shoppailua ja kaupunkisuunnistusta. Itsehän en siis toivonut ylioppilaslahjaksi vanhemmiltani mitään tyypillisesti järkeväksi lahjaksi hyväksyttyä, kuten tietokonetta tai kameraa. Halusin nahkatakin. Juuri yhden ja tietyn sellaisen, tuon kuvissa näkyvän.

Itse en ole tuota päätöstä katunut. Väittäisimpä, että ajaton ja mieleinen nahkatakki säilyttää arvonsa edellä mainittuja lahjoja moninkertaisesti kauemmin. Ainakin minun ei niin elektroniikka-hellissä käsissäni...

// First day in Düsseldorf was cloudy and a bit cold. I traveled with my leather jacket, but cold evening forced me to put a fur coat on for a shopping night.

The leather jacket in the photos wasn´t just an impulse buy. It was a graduation gift from my parents, which I desperately wanted instead of typical and rational presents like a computer or a camera. Now, a few years later, I am very happy for my decicion.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

london look


Jacket and trousers / Zara - Clutch / Guess - Accessories and shoes / Bianco Footwea

Viikonlopun Lontoon reissun jäljiltä on väsynyt mutta onnelllinen olo. Matka oli lyhyt mutta erittäin toiminnantäyteinen ja rikas! Kyseessä oli siis Biancon järjestämä palkintoreissu, jonka myyntitiimimme ansaitsi viime syksynä. Vietimme Lontoossa aikaa Ruotsin, Saksan, Norjan ja Tanskan tiimien kanssa, mutta joukkoon lukeutui toki toimiston väki Tanskasta, maa-/aluepäälliköt sekä itse Biancon perustaja. Mieletön kokemus kerta kaikkiaan! Ihmiset olivat todella lämpimiä ja ystävällisiä ja koko parin päivän ohjelma oli mietitty viimeisen päälle.  Tykkään, tykkään, tykkään!

Jo kuvistakin hieman paistava väsymys saakin jatkoa tänään, sillä ihan ominpäin järjestetty matka jatkuu kohti Düsseldorfia ja kenkämessuja! Lontoon löydöistä lisää sitten heti tämän reissun jälkeen.

xx

//Tired but happy. The London trip with all the Bianco Footwear people was amazing. We had a tight schedule and lots of things to do, but all was arranged perfectly and we had it all. All the Bianconists were warm and friendly and so stylish. Love, love, love!

Next I am about to go to GDS international event for shoes and accessories to Düsseldorf. See you!

xx

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

river side



Faux fur/Vero moda - Leather jacket/Guess by Marciano - Hair jewerly/H&M - Shoes/Bianco Footwear

lauantai 10. maaliskuuta 2012

the new shoes



Eivätkö ole mielettömät? Olen odotellut tätä Biancon kenkäparia jo pidempään saapuvaksi liikkeisiin, eikä mennyt kauaakaan rahdin saapumisesta kun ihanuudet saivat jo uuden kodin! Näille kenkähyllyn koristajille löytyy kuitenkin heti käyttöä, liihottelen nimittäin viikonlopun työ-/virkistysreissulla Lontoon hoodeilla!

Ihanaa viikonloppua!

P.S. REVS on todellinen taideteos, hae ihmeessä omaksesi!

// Aren´t they amazing? I have been waiting for this lovely pair of shoes from Bianco  for ages and finally they are mine! I also have a good chance to wear them today, because I have a work/holiday trip in London! Happy.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

it´s cold and gold

Necklace/By Malene Birger - Belt/Vila

Naistenpäivän assot näyttivät tältä. Kultainen väri koruissa on ollut pannassa pitkään, ainakin minulla. On ollut mielenkiintoista huomata, miten kulta on viimeaikoina salakavalasti valloittanut korurasiani - hopean värisiä sormuksia on enää pari esillä rakkaitten nominationkorujeni lisäksi.

Ihanan niittivyön löysin eilen Vilasta, olimme siellä nimittäin Reetan kanssa Teri Niitin stailaamana! Koska sävy oli sama housujeni kanssa, se löysi heti tiensä ylleni. Postaus Teri Niitistä ja stailaamisesta tulossa pian!

// Gold is the new silver.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

my little tiger

Tämän päivän työpuketuminen oli hillityn asiallista. Herrainkengätkin saivat viimein herätä talviuniltaan, lumet kun ovat kaduilta jo pikkuhiljaa sulaneet. No entäs ne tiikerit? Otsikkohan viittaa tietysti käytettynä ostettuun Tiger of Swedenin nahkalaukkuun, joka on palvellut minua talvet ja kesät, täällä ja muualla. Täydellinen suoja aa-nelosille sekä kalenterille!

// Todays working outfit was casual and classic. So, what about the tigers? When you have such a great bag like my Tiger of Sweden, carrying papers, calendars and other stuff is very easy!

balance




Shirt and trousers / Carlings -  Boots and necklace / Bianco

Tällä hetkellä vyötärö saa olla korkea ja paidat saa kuultaa hieman läpi. Päädyn usein napittamaan hieman läpikuultavan paidan ylös asti kiinni ja sujautan paidan etuhelman housuihin.  Läpikuultavan paidan alle voi laittaa vaikkapa sen sävyihin sopivan tuubitopin, joka kuitenkin jättää vatsan paljaaksi. Lopputulos on tasapainoinen ja sopii asusteista riippuen sekä arkeen että juhlaan!

// This spring it´s ok to wear high waist trousers and semi-transparent shirts. I like to button the shirt all the way up to get the right balance with transparency.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

do you love bicycle adventures on midsummer nights?







Nämä ihanuudet aiheuttivat syksyllä käydessäni Helsingin messukeskuksessa järjestetyssä Kauneus- ja muotimessuilla  minulle harvinaisen korvakorupakkomielteen. Päätös korujen hankkimisesta oli tehty jo tuolloin, vaikka tilasin ne lopulta vasta pari kuukautta itse messujen jälkeen.

Poola Kataryna on suomalainen brändi, jonka ideologia on valmistaa ajattomia, "kummallisen kauniita" ja paikallisesti sekä eettisesti valmistettuja design tuotteita. Nettisivujen mukaan tuotteet ovat suunniteltu niille, jotka mm. rakastavat seikkailla pyörällä keskikesän öissä sekä juoda kylvyssä ollessaan kupposellisen teetä. Itse voisin ottaa omakseni noista tuotteista vaikka jokaisen, tuotteet ovat jotenkin mielettömän kekseliäitä!

Tilaamani korvakorut on leikattu 3mm paksusta vanerista, roikkuva osa taas on bambua. Upeille nettisivuille pääset täältä.

// I am now introdusing an interesting finnish label, Poola Kataryna. Philosophy behind Poola Kataryna is to design timeless, oddly beautiful and locally & ethically manufactured products. According to their website, The inspiration comes from living in Finland between Scandinavia and Russia and from mixing modern Scandinavian design heritage and decorative Slavic culture.

GDS international event for shoes and accessories

Ensi viikon ohjelmaan kuuluu syksyn trendien haistelu Düsseldorfin valtavilla kenkä- ja asustemessuilla. Asiaa uskaltaa vihdoinkin hieman hehkuttaa, sillä lentoliput varattiin eilen samalla, kun sisäänpääsy itse messuille varmistui. Mahtavaa!  GDS international event for shoes and accessories on yksi suurimmista kenkämessuista, jossa on luvassa muotinäytöksiä, seminaareja, workshoppeja, trendiesittelyitä sekä tottakai kontaktien luomista messuosastoilla.  Matkaseuraksi minulle lähtee Reetta , joten siinpä meillä on oikea kenkähuumailijakaksikko paratiisissa!

Sitten täytyykin vain alkaa pohtimaan, että mitä kenkiä sitä ottaisi mukaan kenkämessuille, huh!




//What is the paradise for a shoe lover? Probably one of the world´s biggest trade show for shoes! Next week I am going to GDS international event for shoes and accessories with my dearest friend Reetta. The trade fair will be supported by an extensive programme of side events comprising fashion shows, seminars, workshops, trend displays and events. Awesome!

maanantai 5. maaliskuuta 2012

lovely coral


Korallin väriset housut ovat kuuluneet "päivän asuihini" jo vuoden ajan, mutta tämän kevään pastellihuumailuissa ne taitavat olla erityisen ajankohtaiset. Look sisälsikin sen verran söpöilyä, että vanhat kunnon bootsit olivat kohdallaan tasapainottamassa kokonaisuutta!

Kiitoksen sana vielä Sannille, joka myös oli nostanut frame collectionsin top 5:n suosikkiblogin joukkoon! Kommentin ja muut top5 blogit löydät täältä.

// These boots are made for walking!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

kenkien hoitovinkit osa 1 - Musta mokka/nupukki

Nyt kun vuoden pimein aika alkaa väistyä, saattaa ihana, kajastava auringonvalo paljastaa kosteuden tekemät haitat lempikenkien pinnassa. Lempikengäthän ovat yleensä ne, jotka sitä aina mieluiten iskee jalkaan, mutta jotka usein ovat ne eteisen kuluneimmat yksilöt - juuri sen (melkein)jokapäiväisen käytön takia.

Ajattelin nyt jakaa aina joka kuukausi jonkin hoitovinkin - liittyen kokeiluistani joko kenkiin tai asusteisiin. Ensimmäisenä vuorossa on musta nupukki, mitä onkin ollut paljon tänä talvena liikkeellä eri merkeillä, yhden brändin ja mallin kuitenkin ollessa ehkä se suosituin. (Vinkiksi annan kolme kirjainta: U, G ja G. ;) )
Nyt käsittelyyni pääsevät A Pair:in nilkkurit, mutta hoitovinkkiä tosiaan voi soveltaa myös muihin mustiin mokka- tai nupukkipintaisiin kenkiin.


Tässä tuttu lähtötilanne: Pintamateriaali sinertää ja on pölyssä.

Tarvikkeet:
  • Sanomalehteä reilusti (kenkien alle lattian suojaksi)
  • Nupukkiharja
  • Mustaa nupukkiväriä

Aloita varovasti harjaamalla pölyt ja irtolika mokkaharjan pehmeällä, kumimaisella harjaksella. Tarkkaile pintaa - jos materiaali kestää hyvin, voit harjata kovempaakin. Mokkaharjan teräväharjaksinen puoli  auttaa puhdistamaan pinttyneemmätkin liat, mutta kaikista pehmeimpiin materiaaleihin sitä on syytä käyttää harkiten. Huom! Jos lika ei puhdistu pelkän harjan avulla, käytä silloin nahanpuhdistukseen sopivaa tuotetta.

Kun nupukki/mokka on puhdistettu ja harjattu "auki", on aika suihkuttaa materiaalille tarkoitettua hoitavaa värinuudistetta. Suojaa tällöin lattiat sanomalehdillä ja muista varoa suihkuttamasta vetoketjuihin tai kengän erivärisiin kohtiin - aine todellakin on värjäävää! Suihkuta n 20cm etäisyydeltä huolellisesti pinta läpi ja anna kuivua.

 Tsadaa! Pinta on kuin entinen. Muista myös suojata kengät kosteudelta!


//How to make your suede/nubuck shoes look like new again. Step 1. Clean with special soft brush Step 2. Re-color shoes with special color spray for suede. Voilá!

lauantai 3. maaliskuuta 2012

enjoy fashion for free

Vinkki päivän kirppis/rahansäästöteemaan sopien : nyt on näppärä muotipläjäys tarjolla lehden muodossa, siis ilmaiseksi. Uusin City-lehti sisältää Urban Style-muotiliitteen, josta selviää mm. Kaksitvån uratarina, No Fashion Victims-blogin Emmin ja Thing for the Bling -blogin Teemun herkulliset laukkukokoelmat sekä uutisia muotimaailman uutuuksista. Lisäksi lehti selvittää mitä on trashion ja miksi se menestyy nyt niin hyvin. Itse ainakin pidin informatiivisesta paketista!

Nappaa mukaan kaupungilta ja säästä päivän muotilehtirahat vaikkapa ... tai no osta sittenki myös se toinen.
Kaksin verroin herkuteltavaa. :)

// It´s innovative, fresh, interesting and what´s best - it is free. The newest City magazine offers an Urban Style extra including news of fashion, intresting designers and bag collections of few bloggers and designers.