keskiviikko 9. toukokuuta 2012

renewing a leather bag


Ystäväni Reetta omistaa tällaisen ihanan Lumi-laukun mallia James business bag. Ikävä kyllä se oli eräänä päivänä ottanut hieman osumaa tuliteristä mustista farkuista, ja tumma väri oli pinttynyt nahan pintaan. Koska omasta kenkien hoitotuotevarastostani löytyy jos jonkinmoista tärpättiä, päätimme yhdessä kokeilla nahkakenkien puhdistukseen tarkoitettua vaahtoa.  Ja kyllähän siitä apua löytyi!


Vaahto kannattaa ensin suihkuttaa liinaan, jolloin se levittyy nahalle tasaisemmin. Ihan ensimmäisenä vaahtomainen aine pullossa tarvitsee kuitenkin kunnon ravistuksen toimiakseen.

Tämän jälkeen voi hieroa ainetta kohtaan, jossa likaa on. Jos ensimmäisellä kerralla lika ei lähde, voi tämän osan toistaa useammankin kerran. Lopuksi koko laukku/kenkä kannattaa käydä aineen kanssa läpi, jotta lopputulos on mahdollisimman tasainen.

Harvoin tulee ajateltua, että laukut ja muut nahkatuotteet voi ihan yhtälailla suojata ja puhdistaa nahkakengille tarkoitetuilla tuotteilla. Ei kuitenkaan ole yhdentekevää, mitä tuotetta laittaa minkäkinlaiselle pinnalle, joten sopivuus kannattaa tarkistaa ensin esimerkiksi kokeilemalla aineita huomaamattomaan paikkaan tai kysymällä aineet tuntevalta..

Lumin nahkaan jäi pieni varjo sinistä, mutta lopputulos on kaikenkaikkian onneksi huomattavasti siistimpi kuin lähtötilanne! Lumin voit nähdä asuun yhdistettynä mm. täällä!

// How to clean your favourite leather bag: If you have a cleaning product for leather shoes, you can use it to remove the dark color that came from your denim jeans, for example. Shake the bottle, spray it to a piece of towel and clean the dirty area. Finally, clean gently the whole bag/shoe.

4 kommenttia:

  1. Oi vähänkö kätevää! Itsekin omistan yhden nahkalaukun, joka on farkuista tummunut ikävästi :( Luulin jo menettäneeni sen iäksi. Ehkä voisin kokeilla viellä tuollaisella aineella pelastaa veskani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ainakin! :) Huokoisimpiin nahkoihin ei varmaan tehoa niin hyvin, mutta sileäpintaiseen näytti toimivan kivasti!

      Poista
  2. Ohh! kätevä aine :)

    mutta lumin laukku? miksi siinä lukee mhann? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouduin itsekin tarkistamaan Reetalta kun en muistanut selitystä. Elikkä Lumilla on mitä ilmeisemmin erilaisia malllistoja/linjoja, joista Mhann on sellainen vähän raffimpi ja unisex :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!