tiistai 22. toukokuuta 2012

fashion stock sales Helsinkiin

Nina´s

Olav

Tiia Vanhatapio

Lumi
Olav
Olav


Lumi

Fashion Stock Sales on pian Helsingissä, missä taitaa tällä hetkellä olla paljon muutakin muotiäkshöniä, mm. Ellen tyyliviikon johdosta. Mahtavaa, että Suomen muotitapahtumakirjo laajenee ja monipuolistuu!

Yllä on muutamia kuvia Turun FSS:stä , joista joudun sen verran myöntämään, että itse en niitä ole ottanut koska en ollut paikan päällä tapahtumassa! Työt verottivat aikataulua niin, että katkerana tyydyin kuuntelemaan kavereiden fiilistelyjä tapahtumasta.. Onneksi henkilökohtaista valokuvaajaani ohjeisti varsin ystävällisesti paikan päällä ollut Jussi Salminen, joka edusti tapahtumassa Olav-brändinsä!

Niinkuin ylläolevista kuvista näkee, Olav käyttää asuseissaan varsin harvinaista materiaalia, aitoa ihmisen hiusta.  Pohdiskelin itse pitkän aikaa, ovatko Shaved-sarjan hiuslaukut ja -korut upeita vai  hmm.. epäilyttäviä. Lopulta minun oli kuitenkin pakko myöntää itselleni, että hiukset näyttävät upeilta roikkuessaan laukusta ja hiuksen käyttö on kiehtova idea! Mieleenpainuvia ovat muutkin merkin tuotteet, etenkin niiden provosoivat tuotenimet. Lisää tällaista näyttävää ja rohkeaa designia, hurraa!

Olav design by Jussi Salminen -tuotteita löydät mm. Helsingin Fashion Stock Salesista, Vanhalla Ylioppilastalolla 25.-26.5. sekä  merkin verkkokaupasta. Click!

P.S. Onko täällä joku joka menossa tekemään löytöjä FSS:ään tai on jo tehnyt tapahtumassa "sijoituksia" ?

// Some pics from Fashion Stock Sales event in Turku. One of the most interesting new finnish brands I think, is Olav design by Jussi Salminen, which uses real human hair in "Shaved" -accessories! More about Olav here!

2 kommenttia:

  1. Morjesta! pistin sulle tollasen haasteen tuonne: http://sirbleiseri.blogspot.com/2012/05/versatile-blogger-award.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!