keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Loafer Pumps

Nyt on iskenyt ja kovaa. Kengät nimittäin.

Moni brändi on uudistanut hieman perinteisten loafereiden ulkomuotoa. Ensimmäiset ovat päivittäneet loaferit yhdistämällä korot niihin, toiset koristelemalla niitä, kun taas kolmannet ovat yksinkertaistaneet niitä entisestään.

Alexander Wang oli varmasti yksi ensimmäisistä, joka toi aivan uuden käsitteen, loafer pumpin, muotiväen ihmeteltäväksi. Samaa siluettia on nähty catwalkeilla myös mm. Celinellä, jolla talotyylin mukaisesti malli on kuitenkin simppeli. Loafer pumpit näyttävät upeilta samanväristen, kapealahkeisten housujen kanssa, eikö vain?

Tämän tyylin versioita löytyy onneksi myös edullisemmista hintaluokista. Jessica Buurman on tehnyt erehdyttävästi A. Wangin näköistä loafer pumppia metallinhohtoisena sinisenä, jossa hinta kuitenkin on noin kolmanneksen alkuperäisestä.

Itse ajattelin hankkia matalat versiot kevääksi  balleriinoja korvaamaan ( Ellei sopivan hintaiset ja sopivan ihanat korolliset satu tulemaan vastaan..) Tuota söpöä "loafer-tossua" löytyy tänä keväänä erivärisinä ainakin Nelly.comista sekä Biancosta.

Onko jossain muualla näkynyt hyvännäköisiä, uuden ajan loafereita? Vai nappaako kyseiset mallit ylipäätään? :)

//How about mixing loafers and high heels together? Well, Alexander Wang and Celine did it already. "Loafer pumps" look terrific with skinny jeans in the same colour as the shoes, don´t they? You can also find updated low loafers from for example Christian Louboutin and low-price brands like Nelly.com and Bianco Footwear.

4 kommenttia:

  1. Nappaa ja kovaa, etenkin noita wangeja katselin juurikin tänään ... :D just love them! Voin nähdä sut kesällä niin noissa matalissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eiköhän sitä jotku sopivan herkut löydy vielä kesäks.. ^_^ Wangit on täydelliset!

      Poista
  2. Onpa ihania! Etenkin matalat loaferit olisivat täydelliset kevätvaatetusta ajatellen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkö olekin! Piristävää vaihtelua monta kesää nähneelle balleriinabuumille :) sit vaan täydellisiä metsästääään ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!